Olemme kuusihenkinen perhe: minä eli Timo, vaimoni Jopsu, sekä lapsemme Mimi 9, Muusa 7, Vili 5 ja Iggy, joka täytti juuri 2. Porukallamme on aina ollut vahva tarve pysyä liikkeessä. Onneksi olemme löytäneet työtä, joka tarjoaa mahdollisuuden matkustamiseen. Pyöritämme Musuta Ltd. -nimistä luovaa studiota ja työskentelemme pääosin elokuvien ja animaatioiden parissa. Emme myöskään pelkää venyttää mukavuusalueemme rajoja, kun suunnittelemme seuraavaa seikkailuamme.
Tänä kesänä päätimme suunnata yhteen harvoista paikoista, joihin COVID-19 ei ollut levinnyt – Islantiin. Pakkasimme teltat ja muun arktisen retkeilyvarustuksen lähes pomminkestäviin laatikoihin ja vuokrasimme suuren Land Rover Defenderin, joka oli suunniteltu selviämään Islannin haastavista vuoristoteistä, jokien ylityksistä, ylängöistä ja autiomaista. Näin alkoi kuuden viikon telttaretkemme.
Matka karujen ylänköjen halki tuntuu kuin astuisi selkouneen suoraan Haruki Murakamin romaanista. Usein sanotaan, että Islantiin matkustaminen on kuin vierailisi toisella planeetalla. Sopivampi vertaus olisi ehkä matka toiselle planeetalle, sen kaikille kuille – ja seuraavana päivänä herääminen kokonaan toisessa aurinkokunnassa. Islannin luonto voimistaa kaiken. Arktinen ilmasto on vähintäänkin ankara ja lyö vasten kasvoja useita kertoja päivässä. Aamulla saatat hikoilla T-paidassa leiripaikkaa purkaessasi, ja iltapäivällä kohtaat 90 km/h tuulia ja vaakasuoraa räntäsadetta. Ei ole mikään ihme, että muinaisilla viikingeillä oli niin monta luonnonvoimien jumalaa.
Varoittamatta puhkeavat myrskyt tuntuvat todellakin jumalallisilta, ja maisemat ovat suorastaan ylimaallisia. Kuuden hengen perheessä ruoanlaitto on kotonakin haastavaa, mutta leirielämässä se on vieläkin vaativampaa. Samoin tiskit. Keskellä erämaata astioiden peseminen muuttuu aivan uudeksi tehtäväksi, sillä usein palvelut ovat kaukana tai niitä ei ole lainkaan. Ja vaikka kuumaa vettä onkin runsaasti kuumissa lähteissä, sitä harvoin löytyy ylänköleirien hanoista. Astioiden peseminen kylmässä myrskytuulessa ja hyisellä hanavedellä muuttui lähes meditatiiviseksi kokemukseksi. Sen sijaan, että olisin karttanut kylmää vettä, keskityin tarkasti tuntemukseen, kun upotin käteni siihen. Se teki prosessista yllättävän nautinnollisen. Jotenkin kylmä tuntuu menettävän otteensa, ja työn päätteeksi käteen tarttuva kuivauspyyhe on kuin piste iin päällä. Pellavainen keittiöpyyhe ei ole koskaan tuntunut yhtä lämpöiseltä ja lohdulliselta.
Jos Lapuan Kankureiden pyyhe tuntuu ylelliseltä kotona, niin keskellä kylmää ylänköä se tuntuu taivaalliselta. Jo pelkästään tämän kappaleen kirjoittaminen tuo mieleen muiston kylmistä käsistäni, jotka tarttuvat pellavaan kuivatakseen titaanikupin. Se on usein aika yllättävää, mitkä hetket muistuttavat siitä, että on oikeasti elossa.
Vaikka olisi miten valmistautunut ja hyvin varustautunut, arktinen luonto laittaa kenet vain polvilleen niin halutessaan. Tuon kuuden viikon aikana koimme useita myrskyjä. Yksi unohtumattomimmista osui kohdallemme, kun olimme olleet jonkin aikaa mobiiliverkon ulottumattomissa, emmekä siis vastaanottaneet myrskyvaroitusta ajoissa.
Samalla kun tytöt nauttivat leirimme kuumasta lähteestä, leirinvartija tuli kysymään minulta, olimmeko täysin varmoja, että kestämme tulevan myrskyn telttojemme suojassa. 90km/h tuulet + puuskat, joiden voimaa en pysty edes arvaamaan, sekä ankara kaatosade, olivat lähestymässä vuoriseutuamme. Vakavan näköinen vartija sai meidät nopeasti ottamaan vastaan hänen tarjoamansa evakuointipaikan yhdessä heidän mökeistään. Ja, koska kyseessä oli Islanti, ne punaiset mökit olivat mitä suloisimpia teräväkattoisia haltiamajoituksia unenomaisella, vihreällä vuorenrinteellä.
Vain kahdessa tunnissa idyllinen, pilvinen kesäiltapäivä muuttui myrskyksi, joka toi mieleen Thorin raivoamassa Midgardissa. Ennen kuin ehdimme kasata telttojamme myrsky oli jo litistänyt ne täysin, vaiakka ne oli suunniteltu kestämään äärimmäisiä olosuhteita. Ajaessamme joen yli kohti mökkiämme tuuli oli voimistunut niin hurjaksi, että aikuisen miehenkin oli vaikeaa pysyä jaloillaan juostessaan ruohikon poikki majapaikkaan.
Olimme läpimärkiä ja myrskyn kolhimia, ja näytimme yhdessä aivan pesukoneesta nostetulta hobittiporukalta. Vaikka myrsky tuntui yrittävän repiä koko mökin palasiksi, niin ei onneksi käynyt. Aamulla löysin Mimin kääriytyneenä TANHU-villahuopaan lukemassa Harry Potteria, ja hetki tuntui täydelliseltä symbolilta kaikille elämän myrskyille – kaikki, mikä tulee, menee myös ohi.
Islanti on tulen, jään ja veden maa – täynnä lämmitettyjä uima-altaita ja kuumia lähteitä, joista jälkimmäiset tuntuvat maagisilta kylmissä ja ankarissa maisemissa. Tällä kertaa, avantouintia innokkaasti harrastavan ystävämme rohkaisemana, kokeilimme myös rohkeita uintireissuja jäätikkövesiin. On vaikea kuvailla sitä tunnetta, kun pulahtaa luonnonaltaaseen, jonka vesi tulee putouksen kautta suoraan jäätiköltä. Uudestisyntyminen ei riitä kuvaamaan sitä tunnetta, kun putoaa mitä läpinäkyvimpään turkoosiin nesteeseen, joka tuntuu niin kylmältä, että jos virtaus lakkaisi, vesi jäätyisi heti.
Lapsemme ottivat Islannin omaksi valtavaksi, luonnonmukaiseksi leikkikentäkseen. Oli silti vaikea uskoa silmiään, kun kuusivuotias tyttäremme Muusa oli ensimmäinen meistä, joka uskalsi hypätä uimaan. Onneksi olimme löytäneet NYYTTI-pyyhkeet. Vaikka pyyhkeitä tarvittiin kuusi kappaletta – kaksi isompaa aikuisille ja neljä pienempää lapsille – ne eivät vieneet juuri lainkaan tilaa, kuivuivat nopeasti leiriytymistä varten, ja olivat tarpeeksi kevyitä, jotta niitä saattoi kantaa huoletta ylös ja alas pitkin nukkuvia tulivuoria uintireissuille kraaterijärviin. En voi sanoin kuvailla, kuinka paljon nautimme niistä. Jo pelkästään pehmeän pyyhkeen kontrasti karua maisemaa vasten herättää tunteen hellästä pehmeydestä.
Kun pakkaa tällaiselle reissulle, on aina tehtävä kompromisseja. Mutta ne muutamat luksustavarat Lapuan Kankureilta, joita pystyimme ottamaan mukaan, muuttuivat lähes yliluonnollisiksi ylängöllä matkatessamme. Islantilaisen villapaidan taittelu tyynyliinaan pitkän vaelluksen päätteeksi tekee valtaisan eron siihen, miten ylelliseltä yö teltassa voi tuntua – ja usko minua, nollan alapuolelle putoavat yöt saavat kenet tahansa arvioimaan jälkiviisaana kesän suunnitelmiansa järkevyyttä.
On vaikea selittää, miten tällaiset reissut voivat olla niitä kaikista palkitsevimpia. Tiedätkö, kuinka joskus voi nähdä unen, ja se uni pysyy mielessäsi vuosia eteenpäin – jotkut lapsuuden unet voivat tuntua vielä aikuisiälläkin yksityiskohtaisilta ja todellisilta. Matka Islantiin jättää juuri tuollaisen jäljen sieluun. Voin yhä vieläkin tuntea kylmän vuorikiven allani, ja kuulla sumupeittoon kääriytyneen sulavan jäätikön matalan jyrinän. Silloin tuntuu, kuin keskustelisi itse taivaiden kanssa, samalla kun vetää henkeä maailman kaukaisimmalla reunalla.
Teksti ja kuvat: Jopsu & Timo Ramu / Musuta 2021
