Kuvaus
Lapuan Kankurit on tehnyt yhteistyötä Suomen Käsityön ystävien kanssa jo 90-luvulta lähtien. Lapuan Kankureiden 50-vuotisjuhlavuoden kunniaksi halusimme uudistaa tätä yhteistyötä ja nostimme uudelleen tuotantoon Raija Rastaan suunnitteleman JUHLADAMASTI-liinan ja -servietin.
Raija Rastas on valmistunut tekstiilitaiteilijaksi Aalto yliopiston Taideteollisesta korkeakoulusta. Raijalla on 40 vuoden kokemus taide- ja sisustustekstiilien sekä kirkkotekstiilien suunnittelusta. Luonto on mykistävän kaunis ja jokainen päivä on taiteilijalle lumoava löytöretki runolliseen luontoon. Valo ja värit vaihtuvat eri vuodenaikoina ja inspiroivat Raijan taiteellista suunnittelua.
Raija suunnitteli JUHLADAMASTI-pöytäliinan Suomen Käsityön Ystävien taiteilijana vuonna 1991. Presidentinlinnan juhlakattauksiin suunnitellun pöytäliinan kuviointiaihe sai inspiraationsa luonnosta sekä Presidentinlinnan arkkitehtuurin yksityiskohdista.
Kudomme JUHLADAMASTI-kattaustekstiilit todella hienosta pitkäkuituisesta aivinapellavasta. Tuotteet saavat laadukkaan kalanterointiviimeistelyn omassa viimeistelylaitoksessamme Lapualla, aivan kivenheiton päässä kutomoltamme. Näissä juhlavissa kattaustekstiileissä pellavan kiilto tulee upeasti esille.
JUHLADAMASTI-kattaustekstiilit ovat pitkäikäisiä perintötekstiilejä, jotka ovat mukana suvun suurissa juhlissa, niin ilossa kuin surussa, ja siirtyvät sukupolvelta toiselle.
Jäljitettävät luonnonmateriaalit
Rakastamme pellavakuitua, sillä se on hengittävä ja kestävä materiaali – ja myös yksi vähäpäästöisimmistä luonnonkuiduista. Koska haluamme tuotteistamme mahdollisimman pitkäikäisiä, kiinnitämme erityistä huomioita pellavakuitumme laatuun ja tuotantoon: käyttämämme Masters of Linen -sertifioitu loimi- ja kudelanka on valmistettu Euroopassa kasvaneesta pitkäkuituisesta ja 100 % jäljitettävästä aivinapellavasta. Langat on kehrätty ja värjätty EU-alueella REACH-asetusten mukaan.
Tiesitkö, että pellavan viljely Euroopassa sitoo ilmasta hiilidioksidipäästöjä yli 300 000 tonnia vuodessa?
Oma läpinäkyvä tuotanto
Merkittävin osa valmistuksesta tapahtuu omassa kutomossamme Pohjanmaalla Lapualla jo neljännessä sukupolvessa, sillä haluamme vastata tuotteiden valmistuksesta itse, langasta lähtien aina valmiiksi tuotteeksi asti.
Tämän tekstiilin tuotesuunnittelu, materiaalihankinta, ohjelmointi sekä luonti, esityövaiheet, kudonta ja kankaan tarkastus tehdään omassa kutomossamme Lapualla. Ompelu tehdään tytäryhtiömme omassa ompelimossa Liettuan Kaunasissa tai ompelimossamme Lapualla. Tuotteen viimeistelyt tehdään viimeistelylaitoksessamme Lapualla, Suomessa.
Oman tuotannon ansiosta pystymme suunnittelemaan tuotteemme ja prosessimme niin, että ekologinen jalanjälkemme on mahdollisimman pieni.
Hoito-ohjeet
Pese pellavatekstiilit 60°C hienopesuohjelmalla ilman linkousta, erillään muusta pyykistä väljässä vedessä. Myös 40°C riittää. Älä käytä huuhteluainetta ja vältä valkaisuaineita. Kuosittele tekstiilit mittoihinsa ja kuivaa pyöreällä orrella tai tasolla. Ei rumpukuivausta. Pellavatekstiili kuivuu nopeasti, joten tarkkaile kuivumista ja mankeloi tai silitä tekstiili sen ollessa vielä kostea. Värjäämätön pellava vaalenee pesujen myötä. Kankaan kutistuvuus n. 7%.
Käytä uudelleen ja kierrätä!
Asiakasarviot
Piditkö tuotteesta? Haluamme kuulla mielipiteesi! Kirjaudu sisään lisätäksesi arvostelun.