Ihastuimme puoliksi villiintyneeseen puutarhaan heti kun näimme sen ensi kertaa. Vanhat puut, pensaat ja perennat olivat olleet siellä siitä saakka kun talo oli 70-luvulla rakennettu. Sellaista kerroksellisuutta ei voi ostaa kaupasta, se syntyy vain kärsivällisyydellä, ajan kanssa. Tunnelma toi mieleen salaisen puutarhan 70-luvun resortissa ja ajattelin, että sellaisessa paikassa elämästäkin tulisi rentoa. Teimme huonokuntoiseen asuntoon valtavan remontin, säilyttäen mahdollisimman paljon alkuperäisiä pintoja. Olemme iloisia, että pystyimme säästämään vanhan tammipaneelikaton ja suurimman osan alkuperäisestä tammimosaiikkiparketista. Säilytimme myös vanhat haitariovet, jotka olivat kaikkien muiden mielestä kamalat. Nyt niitä ihailevat kaikki, eikä ihme - ne sopivat täydellisesti asunnon arkkitehtuuriin ja tunnelmaan.

Puutarhalle sen sijaan emme ole vielä tehneet mitään, sillä saimme kokeneimmilta vinkin, että kannattaa ensin seurata puutarhan eloa vuoden verran. Nähdä mitä kaikkea sieltä nousee ja mihin aikaan mikäkin kukkii. Emme kumpikaan ole kovin kärsivällisiä ihmisiä, joten tämä on ollut meille hyödyllinen oppitunti siitä, että joskus parasta mitä voi tehdä, on olla tekemättä mitään. Ajattelen, että salainen puutarha opettaa meitä laiskottelemaan ja nauttimaan hetkestä sen sijaan, että elämme tulevaisuuden ideoissa ja toiveissa. Puutarhasta näkee, että sitä on aikoinaan hoidettu suurella rakkaudella. Pohjatyöt on tehty kunnolla, kaikki on ajateltu läpi. Puutarhalle ei ole tehty mitään moneen vuoteen, silti kukat puhkeavat kukkaan yksi kerrallaan juuri siinä järjestyksessä kuin ennenkin. Suosikkini on ruokailutilan ikkunan takana rehottava valtava alppiruusu, joka heittää tunnelmalliset varjot niin terassille kuin sisätiloihin. Auringon viimeiset säteet paistavat iltaisin sen oksien läpi. Rakastan myös alkukesästä kukkivaa atsaleaa, mongolianvaahteraa joka muuttuu syksyisin punaiseksi ja pientä japanilaistyylistä mehitarhaa, joka on kaikessa ränsistyneisyydessään aika sympaattinen.

Pieni piha on tuonut elämäämme enemmän kuin arvasimmekaan. Se tuntuu ylimääräiseltä huoneelta, joka aukeaa keväisin kun lumi sulaa. Teemme pihalla kaiken mahdollisen: juomme aamukahvia, syömme lounasta, lueskelemme, vilvoittelemme saunan jälkeen. Jos sataa, teemme kaiken tämän markiisin suojasta. Joskus myös kirjoitan siellä. Koirasiskot rakastavat pihaa vähintään yhtä paljon kuin me, luultavasti enemmän. Ne hiiviskelevät saniaisissa, möyhivät nurmikolla, leikkivät ja jahtaavat palloja. Molempien lempiajanviete on kyljellään makaaminen auringossa. Ajattelen, että tavallaan valitsimme tämän kodin niitä varten. Koirat nauttivat pihasta talvellakin: viime keväänä Jarno teki niitä varten lumikinokseen ison labyrintin. Puutarhassa viihtyy myös lintuja, oravia ja laiskasti surisevia mehiläisiä. Voisin kuluttaa tunteja vain istumalla ja katselemalla niiden touhuja. Pihalla on vanha lintujen juoma-allas, joka on aika kamala, mutta se on lintujen keskuudessa niin suosittu ettei siitä raaski hankkiutua eroon. Pihakalusteet ovat kirpputorilöytöjä, kuten suurin osa sisustuksestamme muutenkin. Rakastamme puuta, rottinkia ja muita luonnonmateriaaleja, jotka vain paranevat käytössä. Patina ja kulumat saavat näkyä. Laadukkaat tekstiilit, kuten pellava, muuttuvat pesusta pesuun vain kauniimmaksi. Emme suunnittele sisustusta kovin tarkkaan, vaan valitsemme kotiin asioita, joista pidämme, ja luotamme siihen että jollain taianomaisella tavalla ne vain sopivat yhteen. Siitä syntyy odottamattomia kontrasteja, jotka ilahduttavat joka päivä. Erityisesti arvostan kauniita käyttöesineitä. Kun päivittäin käytössä olevat tarpeelliset tavarat ovat kauniita, ei oikeastaan tarvitse erikseen sisustaa.

Teksti Stella Harasek - Kuvat Stella Harasek, Jarno Jussila, Mikko Rasila

AAMU pellavaliina, JÄKÄLÄ huopa, DUETTO huopa, KOLI huivi, JÄKÄLÄ pellavapyyhe