Tuotannonhallintaan kuuluu loimi- ja kudontatuotannon suunnittelu ja hallinta sekä viimeistely, ompelu ja lähetys. Tuotekehityksessä teemme yhteistyötä lahjakkaiden huippusuunnittelijoiden kanssa. Pyrimme suunnittelemaan monikäyttöisiä tekstiilejä, koska meille on äärimmäisen tärkeää, että tuotteet kestävät käytössä sukupolvelta toiselle.
Vaikka suurin osa suunnittelijoistamme on Suomesta, osa tulee jopa Japanista saakka. Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä myös Aalto-yliopiston ja nuorten suunnittelijoiden kanssa jo vuosikymmenten ajan. Mallistoomme kuuluu yli tuhat tuotetta, ja jokainen niistä vaatii lankojen valinnan ja hankinnan, värjäysohjeiden laatimisen, loimien ja kankaan kudonnan suunnittelun sekä kutonta- ja jacquard-reseptien tekemisen. Perusmallistomme kehittyy jatkuvasti, ja sen lisäksi toteutamme räätälöityjä tuotteita, kuten liikelahjoja.