INSPIRAATIO ELÄÄ
Saara Obele aloitti yhteistyön Lapuan Kankureiden kanssa opiskellessaan Aalto-yliopistossa PatternLab-ohjelmassa vuonna 2022. Hänen orgaaninen, ainutlaatuinen tyylinsä sopi heti täydellisesti Lapuan Kankureiden brändiin.
– Oli todella jännittävää, että Lapuan Kankurit oli yksi ensimmäisistä brändeistä, ellei jopa ensimmäinen, joka kiinnostui kuoseistani. Olin jo ennestään tutustunut brändiin ja kuullut muilta suunnittelijoilta, kuinka hienoa heidän kanssaan on työskennellä. Vaikka olin tuolloin vain opiskelija, minut otettiin heti vastaan lämmöllä ja kunnioittavasti. Yhteistyö heidän kanssaan on vaikuttanut suuresti suunnittelijaidentiteettiini, Saara kertoo.
Vaikka Saaran kuosit ammentavat usein luonnosta, vaikuttavat Saaraan myös häntä ympäröivät ihmiset. Esimerkiksi hänen PUUTARHA-kuosi sai inspiraationsa edesmenneeltä anopilta, joka oli innokas puutarhuri.
– Uskon, että vaikka ihmiset poistuvat keskuudestamme, inspiraatio voi elää edelleen. Ne, jotka inspiroivat meitä ja opettavat meille asioita, elävät edelleen teoksissamme ja elämissämme.
Saaran uudet kuosit, PIHAPUU ja TALVEN TUOKSUT, jatkavat visuaalisia tarinoita, joita hän on kertonut aikaisemmissa töissään Lapuan Kankureille. TALVEN TUOKSUT on talvinen sisar PUUTARHA-kuosille, ja siinä korostuvat joulun perinteiset tuoksut ja maut, kuten kuusen oksat ja appelsiiniviipaleet. Kun KUUTAMO-kuosissa on trooppinen tunnelma, on PIHAPUU sen kotimainen vastine tutunmuotoisine lehtineen ja pulleine marjoineen. Molemmissa uusissa kuoseissa korostuu Saara Obelelle tyypilliset elementit: rohkea ja ilmeikäs graafinen tyyli yhdistettynä meheviin väreihin.
Omalla inspiraatiollaan ja esimerkin voimalla Saara toivoo voivansa tukea ja kannustaa kahta lastaan.
– Kun aloitin opintoni, minusta oli tärkeää näyttää lapsille, että unelmiaan kohti voi aina pyrkiä, ja että itseään voi kehittää ja oppia uusia asioita loputtomasti. Sen, mitä tekee tällä hetkellä, ei tarvitse määritellä sitä, mitä tekee kymmenen vuoden kuluttua. Olen aina saanut inspiraatiota ihmisiltä, jotka jaksavat taistella haluamiensa asioiden ja tavoitteidensa puolesta. Sitä haluan myös kannustaa kaikkia tekemään: rakentamaan elämää, joka edustaa aidosti itseä ja tekemään valintoja, jotka kumpuavat syvältä itsestä, eivätkä jonkun muun toiveista.
Teksti Jenna Suomela Kuva Katja Lösönen
Talven Tuoksut kaitaliina ja tabletti | Lapuan Kankurit
Talven Tuoksut pyyhe-servietti | Lapuan Kankurit
PIHAPUU huopa | Lapuan Kankurit
JÄKÄLÄ pellavapyyhe | Lapuan Kankurit
PUUTARHA pyyhe-servietti | Lapuan Kankurit
KUUTAMO huopa | Lapuan Kankurit
PERHOSVAIKUTUS
Kaikki sai alkunsa suomalaisesta takista. Mina perhonen -brändistään tunnetun Akira Minagawan elämän suunta muuttui yhden ostoksen myötä Rovaniemellä neljä vuosikymmentä sitten. Paikallisesta liikkeestä löytyneestä takista muodostui symboli sellaiselle designille, jota Akira halusi itse suunnitella: ei huippumuotia, vaan laadukasta käsityötä jokapäiväiseen elämään.
– Kuljeskellessani Lapin kylmissä kaupungeissa liikutuin sekä paikallisten ystävällisyydestä että arjen designin kauneudesta, Akira paljastaa.
Akiran tyyliä kuvaillaan usein sellaisilla sanoilla kuin romanttinen, naiivi ja mielikuvituksellinen. Suunnittelija itse ei tunnustaudu tietyn tyylilajin edustajaksi – Akiralle jokainen design saa alkunsa hänen omista muistoistaan, joita hän pyrkii herättämään eloon.
– Luon, jotta voin tuoda mieleni fantasiat käsieni kautta todelliseen maailmaan.
Lapuan Kankureiden osaomistaja Jaana Hjelt on ihaillut japanilaista suunnittelijaa jo vuosia.
– Kun valitsimme tämän kevään teemaksi leikkisyyden, tuli mina perhonen heti mieleeni. Hänen tyylinsä on juurikin ihanan leikkisä ja värikäs, juuri sellainen mitä maailma tarvitseekin tällä hetkellä!
Akiran designit Lapuan Kankureille, METSÄLAMPI ja KESÄKUKKA, ovat sitä itseään: hassuttelevia kuoseja täynnä iloa ja väriä. Näistä kahdesta abstraktimpi METSÄLAMPI, joka edustaa suomalaisen maisemaa runsaine metsineen, vesistöineen ja vuorineen, syntyi vain päivä ennen Akiran sovittua Lapuan-vierailua.
– Jostain syystä mieleeni nousi kuva kahteen osaan jaetusta metsästä ja järvestä, jossa suorat viivat kuvasivat puita ja kaarevat linjat vettä. Oli täyttä sattumaa, että yksinkertainen kuva vuorelta syöksyvästä vedestä lopulta toteutui, mutta se hetki sai sydämeni tanssimaan.
Kaunis KESÄKUKKA on testamentti Akiran loisteliaan vilkkaalle mielikuvitukselle. Maalatessaan kuosin keksittyä kukkaa hän kuvitteli mielessään sen kukkimaan huolettomasti ja iloisesti Suomen kadunvarsiin.
Sekä Jaana että Akira ovat yhteistyöhön erittäin tyytyväisiä.
– Hyviä asioita ei voi syntyä ilman luottamusta, joka rakentuu empatian ja kunnioituksen ympärille. Noiden kahden olennaisen elementin ansiosta olemme voineet tutustua toisiimme lähemmin ja oppia luottamaan toisiimme. Olen siitä todella iloinen, Akira sanoo.
– Huomatessamme, kuinka intohimoisesti Akira suhtautuu työhönsä, tunsimme heti eräänlaista hengenheimolaisuutta hänen kanssaan. Kuten hän itse totesi ensimmäisen tapaamisemme päätteeksi: tuntuu, kuin olisimme olleet ystäviä jo pitkään, Jaana säestää.
On kulunut jo vuosia siitä Akiran ensimmäisestä Suomen-matkasta, jolla hän otti ensiaskeleensa palkintojen, ylistettyjen yhteistyömallistojen ja maailmanmaineen tiellä. Silti on vielä tänäkin päivänä mahdollista tavata Akira Suomessa – kenties hänen juuri odottaessaan junaa, joka vie hänet takaisin rakkaalle Rovaniemelle.
– Sen ensimmäisen matkan jälkeen Suomesta on muodostunut minulle toinen koti, jonne voin palata aina, kun mieleni tarvitsee lepoa.
Teksti Jenna Suomela Kuva minä perhonen / Katja Lösönen
KESÄKUKKA pöytäliina - pellavapeitto | Lapuan Kankurit
METSÄLAMPI pyyhe | Lapuan Kankurit
LEIKKISYYS
“Emme lakkaa leikkimästä koska vanhenemme; vanhenemme, koska lakkaamme leikkimästä.”
Kevään 2024 teemamme on leikkisyys. Tänä keväänä haluamme tutkia maailmaa uteliaina, kulkea vapaina, tanssia iloiten ja nauraa railakkaasti. Tätä kaikkea haluamme myös tuoda elämääsi uuden mallistomme kautta.
Anna mielikuvituksesi lentää japanilaisen suunnittelijan mina perhosen uusien kuosien, METSÄLAMMEN ja KESÄKUKAN, siivittämänä. Syvenny saunomisen taikaan Kulttuurisaunan Nene Tsuboin ja Tuomas Toivosen kanssa. Tutustu ja ihastu ilakoivaan kevätmallistoomme.
Uutuutena mallistoomme liittyy myös Elisa Defossez'n HOHTO-kuosi, joka sai inspiraationsa puiden lomasta tihkuvista pehmeistä auringonsäteistä. Japanilaiset kutsuvat ilmiötä ”Komorebi”-nimityksellä. Kuosin raidat tuovat mieleen paitsi lehtien läpi suodattuvat valonsäteet, myös puiden lempeän rytmin metsissä.
Täydennämme lisäksi mallistoamme uusilla väri- ja kokovaihtoehdoilla seuraavien suosikkien osalta: HALI, USVA, TSAVO, UNI, SAARI, OSMANKÄÄMI, KOODI, KOIVU ja TERVA.
Entä tästä eteenpäin? Haluaisimme, että jatkamme yhdessä uteliaina eteenpäin. Haluamme kokeilla uusia asioita pelkästä kokeilun ilosta, ei siksi, että täytyy saavuttaa jotain tai tehdä vaikutusta kehenkään. Haluamme tehdä niin ainoastaan siksi että se täyttää sydämen ilolla ja saa sielun laulamaan.
Haluamme vaeltaa läpi maailman silmät suurina ja sydän avoinna.
Pysytään sydämeltämme nuorina yhdessä.
Teksti Jenna Suomela Kuva Katja Lösönen
SAUNAN ALKEMIA
Muinaiset alkemistit uskoivat, että yhdistelemällä mytologian, tekniikan ja filosofian oppeja ihmiskehon ja -sielun voisi hioa huippuunsa. Kuunnellessani Nene Tsuboin ja Tuomas Toivosen kertovan saunomisesta en voinut olla huomaamatta yhtäläisyyksiä näiden kahden käytännön välillä. Se harras sävy, jolla Kulttuurisaunan omistajapariskunta kuvailee lämmön ja veden uudistavia voimia, on omiaan herättämään maagisia mielikuvia suuresta mestarista muuttamassa lyijyä kullaksi.
– Julkinen sauna on kuin yhteinen sopimus tai lupaus, jonka teet muiden saunavieraiden kanssa. Vaikka asuisit hektisessä kaupungissa, olisit stressaantunut työstäsi ja sinulla olisi kaikenlaista meneillään elämässäsi – saapuessasi tähän yhteiseen tilaan sinun tulee kunnioittaa myös muiden tilaa ja aikaa. Se on todella kaunista, kun tuntemattomat ihmiset jakavat harmonisen hetken saunassa, Nene sanoo.
– Kylpemisen tarkoitus on saada aikaan muutos lämmön avulla. Kun olet käynyt vaiheittaisen lämpenemisen ja viilentymisen kierron läpi, olet myös käynyt läpi monenlaisia muutoksia sekä henkisellä että fyysisellä tasolla. Olet saavuttanut uuden henkisen tilan, tilan, joka on erillään arjesta, työasioista, ja jopa normaalista sosiaalisesta hierarkiasta, Tuomas jatkaa.
Tuon hetken saavuttaminen ei ole aivan yksinkertaista, sillä Tuomas ja Nene voivat tarjota Kulttuurisaunan kävijöille vain puitteet ja työkalut – rituaalin suorittaminen on saunojan itsensä tehtävä. On olemassa sekä konkreettisia että sanomattomia sääntöjä, tanssin askeleita, jotka opit ainoastaan seuraamalla muita.
– Saunominen on samanaikaisesti sekä alkeellista että edistyksellistä. Saunassa on tiettyä pyhyyttä, johon liittyy omat sääntönsä pelkkien hygieniakäytäntöjen lisäksi. Se on melkein kuin alttari, jolle seurakunta kokoontuu, ja löylyn lahja, joka jaetaan muiden kanssa, Tuomas kuvailee.
Yksi keskeinen työkalu Kulttuurisaunan rituaaliprosessissa on pellava.
– Meillä on täällä satoja pellavaisia saunanpeitteitä. Mankelointi on merkittävä osa jokapäiväistä työtämme, Tuomas nauraa.
– Kun saapuessasi saat käsiisi pellavaisen laudeliinan, kaapin avaimen ja mukin, olet ottanut ensimmäisen askeleesi tällä rituaalin tiellä.
Nene on samaa mieltä.
– Perinteinen sauna ja pellava sopivat täydellisesti yhteen. Niillä on jaettua historiaa ja ominaisuuksia, jotka pelaavat hyvin yhteen. Emme voineet kuvitellakaan käyttävämme mitään muuta materiaalia Kulttuurisaunassa.
Olet siis ottanut osaa saunan rituaaliin. Olet istunut pellavaisella laudeliinalla, samanaikaisesti työstäen kehoasi hikisen kuumuuden ja mieltäsi elämäsi tapahtumien läpi. Olet siirtynyt eteenpäin, sekä fyysisesti että myös hieman abstraktimmalla tasolla. Miten tämä nykyajan alkemia sitten näkyy käytännössä? Tähän kysymykseen on luultavasti yhtä monta vastausta kuin saunojiakin. Nene kuitenkin muistaa erään mieleen jääneen esimerkin saunan muutosvoimista.
– Eräs vieras yritti saunan jälkeen avata puhelimensa lukitusta kasvojentunnistuksen avulla, eikä se meinannut onnistua millään. Hetken yrittämisen jälkeen hän huudahti: "Tämän täytyy johtua siitä, että olen niin rentoutunut!” Tuollainen on meille parasta palautetta. Tämän tilan tarjoaminen, jossa ihmiset voivat yhdessä kokoontua rentoutumaan, on samanaikaisesti työmme suurin haaste ja palkinto. Ne hetket, kun kaikki osuu juuri oikein kohdalleen – silloin tapahtuu jotain maagista.
Teksti Jenna Suomela Kuva Bryan Saragosa
KAAPELITEHDAS pitkä kylpytakki | Lapuan Kankurit
HIETSU pyyhe | Lapuan Kankurit
MERIHAKA pellavapaita | Lapuan Kankurit
TOFU PYTTIPANNU Á LA SAARA
Intialainen mausteseos antaa kivan yllättävän säväyksen muutoin tutuille mauille.
2 valkosipulinkynttä
3 sipulia
2 tl intialaista mausteseosta
500 g perunoita
2 lehtikaalinlehteä
n. 1,5 dl (pakastettuja)
suppilovahveroita*
200 g maustamatonta tofua
*Voit valmistaa myös kuivatuista suppilovahveroista
rypsiöljyä paistamiseen
suolaa
Paloittele perunat lohkoiksi. Kääri ne folioon ja jätä nuotioon kypsymään n. puoleksi tunniksi. Paloittele sillä välin sipulit puolirenkaiksi ja valkosipulinkynnet pieneksi silpuksi. Kuumenna pannussa öljyä ja lisää sipulit, valkosipulit ja intialaista mausteseosta. Anna sipuleiden kuullottua ja karamellisoituakin. Jos perunat eivät ole vielä kypsyneet, jää odottamaan ja siirrä sipulipannu odottamaan. Kun perunalohkot ovat kypsiä, lisää ne pannulle. Revi joukkoon lehtikaalinlehtiä ja lisää suppilovahverot ja murustele tofu palasiksi joukkoon. Paista, kunnes perunat saavat vielä väriä ja kaikki on lämmintä.
Viimeistä murua myöten - Ruokablogi (viimeistamuruamyoten.com)
RAKAS MAAILMA VUONNA 2073
Toivomme, että voit hyvin.
Tänä vuonna olemme viettäneet Lapuan Kankureiden 50-vuotisjuhlaa. Tuntuu asianmukaiselta paitsi muistella mennyttä puolta vuosisataa, myös suunnata katseemme sinua kohti, huomisen maailma. Teemmehän kuitenkin niin paljon juuri sinä mielessämme. Investoimme koulutukseen. Kehitämme uusia tapoja kuluttaa vähemmän ja antaa enemmän takaisin. Etsimme jatkuvasti uusia keinoja olla ystävällisempiä, hellävaraisempia ja vähemmän vaativia ympäristöämme kohtaan.
Toivomme, että ystävällisyys tulee vallitsemaan. Joskus pelkäämme, ettei niin käy. Toivomme, että tulemme vielä hyväksymään sen haastavan ja ilmiselvän totuuden, että auttamalla toisiamme saamme paljon enemmän hyvää aikaan kuin toisiamme – ja siinä sivussa planeettaamme – kaltoin kohtelemalla.
Tiedämme, että tulevaisuutta on mahdotonta ennustaa. Kukaan ei osaa kertoa varmasti, mitä tuleman pitää. Mutta tämän me tiedämme: samalla kun pyrimme kehittymään, uudistumaan ja innovoimaan, arvomme tulevat pysymään ennallaan. Luonnon älykkyys ja luontaismateriaalien lyömättömät ominaisuudet tulevat pysymään ennallaan. Luontoäiti on mitä nerokkain insinööri, ja meidän on hyvä jatkaa hänen opissaan.
Siispä, huomisen maailma. Tässä ne ovat. Hauraat toiveemme sinulle, hurjat unelmamme. Kylvämme ne maahan ja kohotamme ne kohti taivaita. Ompelemme ne jokaiseen lankaan, kudomme ne jokaiseen kankaaseen. Teemme ne todeksi työllämme ja rakkaudellamme.
Rakas vuoden 2073 maailma, toivomme, että voit hyvin. Ja siihen asti teemme kaikkemme sen eteen, että niin tulee olemaan.
Teksti Jenna Suomela Kuva Katja Lösönen
TAKAISIN JUURILLE
Hörppään pannukahvia muistoja pursuavasta kuksastani. Höyryävän kanssa tarjolla on tietysti kotoa mukaan otettuja, vastaleivottuja korvapuusteja.
Luonnossa liikkuminen on jo pienestä pitäen ollut itselleni mieluisin tapa viettää aikaa. On ihana seurata vuodenkiertoa, erityisesti syksyn vinhaa valmistautumista talviunille, ensilumen tuloa ja sitten taas keväthangen alta puskevaa kasvuvoimaa. Luonnon helmassa mieli rauhoittuu ja asiat saavat oikeat mittasuhteet. Kun luonnossa olemiseen ja ulkoiluun yhdistetään hyvä ruoka, mieluiten vielä toisen kanssa jaettuna, on onnellisuuden resepti siinä.
Hyvä ruoka, oli se sitten kotoa mukaan evääksi tuotua tai retkellä kokattua, tekee ulkoilusta retken.
Retkellä, varsinkaan nuotiolla, kokkaaminen ei ole kiireisen puuhaa. Se vaatii kärsivällisyyttä. Pilkotaan halkoja, pienitään puita ja veistellään kiehisiä. Sytytetään, odotetaan kärsivällisesti ruoan paistumista liekkien lämmössä. Mutta osa retkiruoan taikaa onkin siinä, että on pakko istua alas ja antaa asioiden ottaa se aika, minkä ne vaativat. Ruokaa odotellessa voi vain olla. Ei voi vastata sillä välin vielä pariin sähköpostiin eikä tule mielenkään alkaa selata somesyötettä.
Aistit avartuvat. Huomaat kelopuun hopean sävyjen kirjon. Kuinka männyn kaarnan uurteet risteilevät kukin ainutlaatuisella tavallaan. Aistit ympärillä olevat tuoksut ja äänet – tai niiden puuttumisen. Keskitalven paksut nietokset peittävät kaiken tuoksuvan roudan ja tykyn alle, ja lumipeite vaientaa rasahdukset. Ja kuinka ihmeeltä se taas tuntuukaan, kun kevättalvella luonnossa alkaa taas tuoksua. Havupuiden neulasten pihkaisuus ja jääpeitteen alta paljastuvan puhtaan veden tuoksu. Kun kuulet ensimmäisen linnun lirkutuksen ja veden solinan
Harvoin on aikaa vain olla, vaikka juuri paikoilleen pysähtymistä huomaan kaivanneeni. Metsä pyyhkii mielen tyhjäksi ja nostaa hymyn huulille. Mihinkäs sitä olisikaan ollut kiire?
Nuotioperunat ovat kypsyneet, on aika jatkaa ruoanlaittoa. Sipulit, mausteita, lehtikaalia, syksyllä kerätyt ja kuivatut suppilovahverot sekä vähän tofua pannulle. Loppu sujuukin nopeasti. Intialainen tofu-suppilovahvero-pyttipannu on valmistunut. Levitän viltin pakkasen kovettamalle, kimmeltävälle hangelle keskelle valkeaa koivikkoa. Syön maistellen, nauttien. Keskittyen. Yksinkertaiset raaka-aineet ovat saaneet nuotiosta savun aromin. Jo sen takia kannatti lähteä nuotiolle illastamaan.
Itselleni elämän luksusta on asua niin lähellä soita, kauniita metsiä ja tunnelmallisia laavuja
nuotiopaikkoineen, että metsään ehtii arkena töiden jälkeenkin. Vielä suurempi nautinto on kerätä loppukesästä ja syksystä luonnon syötävät aarteet talteen aina pakkasen puremia karpaloita myöten. Luonnon maut ja värit säilöttynä pitkän talven iloksi. Mikään ei muuten voita kaurapuuroa hunajalla, kanelilla ja kultaisilla hilloilla.
Olen sanonut, etten kaipaa omaa pihaa tai mökkiä. Luonto on minulle se rauhoittava paikka olla, viettää aikaa ja valmistaa herkullista ruokaa.
Teksti & Kuva Saara Atula
MUUTOS LUO MAHDOLLISUUKSIA
Viime vuodet ovat tuoneet mukanaan valtavasti muutoksia Samu-Jussi Kosken elämään. Hän jätti luomansa Samuji-brändin taakseen keskittyäkseen luomaan pienempiä kokoelmia suomalaisille yritykselle – ja kokeakseen, mitä muita polkuja elämällä oli hänelle suunnitelmissa. Yksi tällainen polku, Helsingin Kaupunginteatterin esityksien puvustaminen, toi Samu-Jussin ja Lapuan Kankurit yhteen.
– Olen ihaillut Lapuan Kankureita jo pitkän aikaa, ja olin tavannut Jaanan jo Samujin aikoinani. Vaikka olimme puhuneet yhteistyöstä jo aiemmin, idea sai siivet alleen toden teolla vasta tavatessamme sattumalta teatteriesityksessä, jonka puvustuksen olin suunnitellut, Samu-Jussi kertoo.
Jaana Hjelt, Lapuan Kankureiden toinen omistaja, muistaa illan hyvin. – Vietin koko musikaalin ihaillen lumoavan pelkistettyä puvustusta, tullen sekunti sekunnilta varmemmaksi siitä, että meidän täytyi ehdottomasti tehdä yhteistyötä. Sovimme tapaavamme myöhemmin, ja pian Samu-Jussi oli jo tutustumassa tuotantolinjaamme Lapualla. Alusta alkaen on tuntunut, että meillä on yhteys, eräänlainen vaivattomuus, joka näkyy yhteistyössämme. Me kaikki kunnioitamme toistemme asiantuntemusta, ja se on avain antoisaan yhteistyöhön.
Mahdollisuus luoda tekstiilikuoseja oli itsensä ”ikuisesti uteliaaksi” tunnustavan Samu-Jussin mieleen.
– Tässä työssä minua inspiroi eniten uutuus. Minua ajaa aina eteenpäin palo kokea uusia asioita, luoda jotain ainutlaatuista. Silti tavoitteeni on aina sama. Välttelen tietoisesti trendien seuraamista ja pyrin sen sijaan luomaan kauniita, jokapäiväisiä tuotteita, joita ihmiset voivat sekä oikeasti käyttää että tuntea olonsa hyväksi niin tehdessään.
Samu-Jussin mukaan yhteistyö Lapuan Kankureiden kanssa tuntui luonnolliselta juuri jaettujen arvojen ja ajattelutapojen vuoksi. Kiinnostus muotiin, joka ajoi hänet tälle uralle, on ajan kanssa jalostunut aidoksi arvostukseksi kestävää, kaunista ja laadukasta designia kohtaan – designia, joka kestää aikaa niin laadullisesti kuin tyylillisestikin.
– Materiaali on kaiken avain. Ammennan jatkuvasti inspiraatiota työstämäni materiaalin mahdollisuuksista.
Samu-Jussin rakkaus Suomen pääkaupunkia kohtaan toimi pohjana Lapuan Kankureiden kokoelmalle. Se on sekä oodi hänen rakkaalle Helsingilleen että sen ideaali. TÖÖLÖ-, MERIHAKA-, KAAPELITEHDAS- ja HIETSU-kuosit, jotka on nimetty merkityksellisten kaupunginosien ja asuinalueiden mukaan, leikittelevät Samu-Jussille kallisarvoisen kaupungin arkkitehtuurin mittasuhteilla.
Entä mitä muutoksia huominen voi tuoda tullessaan?
– Tekisin mielelläni lisää yhteistyötä Lapuan Kankureiden kanssa. Toivon myös, että jatkaisimme yhteiskuntana kehittymistä tietoisempaan suuntaan, emmekä taantuisi. Olen todistanut viime vuosien tervetullutta muutosta muotiteollisuudessa, kuinka nykyään materiaalin laadulla ja alkuperällä on oikeasti väliä. Minun täytyy uskoa, että viime kädessä ymmärrämme kyllä, mikä on parasta maailmallemme. Tässä suhteessa Lapuan Kankurit on todellinen edelläkävijä, luoden jatkuvasti muutosta meidän kaikkien hyväksi.
Teksti Jenna Suomela Kuva Viola Virtamo
HIETSU pyyhe | Lapuan Kankurit
MERIHAKA huivi | Lapuan Kankurit
MERIHAKA pellava housut | Lapuan Kankurit
MERIHAKA pellava shortsit | Lapuan Kankurit
MERIHAKA pellava tunika | Lapuan Kankurit
MITÄ SUOT KERTOISIVAT MEILLE
Mitä suot kertoisivat meille, jos niillä olisi ääni? Ehkä ne kuiskuttelisivat kultaisten lakkojen salaisista tapaamisista, piilossa siellä, mistä vain arvolliset voivat ne löytää. Kenties ne huokaisisivat varvun kevyestä hipaisusta nilkkaasi vasten suomättään antaessa periksi jalkasi alla. Tai ehkä ne pyytäisivät saada jakaa kanssasi hetki puhtaan lähteikön äärellä, katsellen, kuinka pyörteet piirtyvät kuvioiksi sammaleen pehmeällä pinnalla. Suot eivät varjele salaisuuksiaan mustasukkaisesti. Ne jakavat anteliaasti kaikkien niiden kanssa, jotka haluavat kuunnella.
Valitettavasti monet Suomen soista ovat hiljentyneet, sillä yli puolet alkuperäisistä suoalueista on kuivatettu. Lapuan Kankurit on, yhdessä Suomen luonnonsuojeluliiton ja suunnittelija Marianne Huotarin kanssa, luonut SUON ÄÄNI -kokoelman vastaamaan kallisarvoisten kosteikkojemme avunhuutoon.
Suot merkitsevät Mariannelle paljon. Hänen vanhempansa ovat kotoisin Kainuusta, ja hän vietti lapsuutensa kesät marjastaen ja kalastaen suoalueilla. Hänelle ne kertovat kodista. Kun Mariannea pyydettiin suunnittelemaan mallisto soiden suojelurahojen keräämiseksi, inspiraatio iski saman tien.
– Halusin antaa soiden kertoa oma tarinansa omalla äänellään. Malliston kaikki kuosit syntyivät käyttämällä soiden kasveja siveltiminä: sammaleet, varvut ja pienet kävyt maalasivat hellät ääriviivat paperille. Tunsin, että tehtävänäni oli toimia ainoastaan viestinviejänä, Marianne kertoo. – Tarvitsemme rohkeaa ja kuuluvaa keskustelua soidemme suojelemiseksi, ja tätä kuvastavat myös malliston värit ja muodot.
Mitä suot kertoisivat meille, jos niillä olisi ääni? Ehkä ne kertoisivat meille, että ne tarvitsevat apua. Että ne tekevät parhaansa, mutta ne eivät voi tehdä sitä yksin.
Teksti Jenna Suomela Kuva Katja Lösönen
Vapaudenkaipuu
Keskusteltaessa Matti Pikkujämsän kanssa hänen urastaan käy nopeasti selväksi, että vapauden merkitystä ei voi korostaa liikaa. Olipa kyseessä freelancer-uran tarjoama vapaus valita mielenkiintoisimmat projektit tai inspiraation löytyminen mitä odottamattomimmista paikoista, on selvää, että Matille kankeat struktuurit ja määritelmät olisivat tukahduttavia. Tarkasti määriteltyjen rajojen välttely ilmenee hänen minäkuvassaan asti. – Luotan tyylini olevan tarpeeksi vahva ja tunnistettava, ettei minun tarvitse rajoittaa toimintatapaani yhteen tiettyyn ilmeeseen tai metodiin, ja voin sen sijaan tutustua pelottomasti uusiin mahdollisuuksiin. Silti töideni sydän on pysynyt samana. Aloitin lehtien ja lastenkirjojen kuvittajana, ja jäljitän sinne töideni nostalgisen ja melkeinpä naiivin tunnelman, Matti kertoo.
Inspiraatio voi iskeä Matille täysin yllättäen. – Olen havainnut olevani helposti inspiroituva, ja että voin löytää innoitusta lähes mistä tahansa, Matti paljastaa. Jotta luomisvire pysyy yllä, Matti keräilee lähes mitä tahansa kirjoista aina Pinterest-kokonaisuuksiin. Innoitus ei ole sidoksissa työskentelytapaan, vaan uusi idea lehtikuvitukselle voi saada alkunsa esimerkiksi kankaan kuvioinnista.
Kuten inspiraatiokin, Matin työsuhde Lapuan Kankureiden kanssa sai alkunsa odottamatonta reittiä. Yhteinen ystävä Japanista esitteli osapuolet toisilleen samoihin aikoihin, kun Lapuan Kankurit hakivat uutta designia saunatuotteille. Näin saivat alkunsa paitsi MIESTEN SAUNA ja NAISTEN SAUNA kuosit, myös Matin ja Lapuan Kankureiden välinen yli 10-vuotias työsuhde. – Nautin valtavasti Kankureiden kanssa työskentelystä. He luottavat suunnittelijoihinsa paljon ja antavat vapauden työskentelyyn, mikä on minulle ehdottoman tärkeää. Saan myös rauhassa keskittyä itse kuosin kehittämiseen, sillä voin luottaa valmiin tuotteen laatuun alusta asti. Olen ylpeä siitä, että voin nimetä heidät asiakkaikseni, Matti sanoo.
Matin uusin Lapuan Kankureille suunnittelema kuosi, VERANTA, sai innoituksen mummonmökin tunnelmasta keraamisine vaaseineen täynnä käsin poimittuja kukkia, sekä 40- ja 50-lukujen graafisesta tyylistä. – Halusin sen olevan sekä tuttua että jännittävää, ja yhdistelevän uutta ja vanhaa. Haastoin itseni tekemään mustavalkoisesta kuvasta värikkään tuntuisen, ikään kuin katsoja voisi itse nähdä värejä kuviossa, Matti kuvailee.
Entäs tulevaisuus? Arvattavissa kenties oli, että avainsanana on jälleen vapaus. – Tulen jatkossakin inspiroitumaan Lapuan Kankureiden uusista innovaatioista. Lisäksi toivon voivani jatkaa vapaata työskentelyä, tietämättä koskaan varmasti, minne päädyn tai mitä tulen tekemään. Mielestäni se on todella lohdullinen ajatus, ettei tiedä varmasti. Se tekee tulevaisuudesta suuren seikkailun.
Teksti Jenna Suomela Kuva Teemu Silván
Menneisyyttä kunnioittaen, tulevaisuutta kutoen
Paljon on muuttunut Lapuan Kankureiden 50 vuoden toiminnan aikana. Omistaja Esko Hjelt näkee silti, että paljon enemmän on pysynyt samana kuin aina ennenkin. – Perheemme tekstiiliperintö syntyi Juho Annalan perustaessa huopatossutehtaan Lapualla 1917. Hänen pojanpoikansa Juha Hjelt perusti vuorostaan oman kutomon vaimonsa Liisan kanssa 1973 ja nimesi sen Lapuan Kankureiksi.
Yrityksen ydinkonsepti on pysynyt samana noista ajoista asti. Hyödynnämme vielä tänäkin päivänä samoja tekniikoita jacquard-kudotuissa tuotteissamme. Olemme perheyritys, ja perheen konsepti ylettyy työntekijöihimme asti. Keskitymme ihmisen kokoiseen tuotantoon, jotta koko tuotantoketjumme on läpinäkyvä, ja mahdollisimman suuri osa raaka-aineistamme tulee hyötykäyttöön. Juha tiesi, ettei massatuotannolle ole Suomessa tulevaisuutta, ja perusti Lapuan Kankurit keskittyäkseen pienempien erien erityistuotteisiin. Tämä on toimintaperiaatteemme tänäkin päivänä.
Teknologiset läpimurrot ovat parantaneet sekä tuotannon tehokkuutta että laatua. Ennen digitalisaatiota, jacquard-kutomakoneissa tarvittiin paperikortteja kuvioiden tekemiseen. Suuremmat kuviot vaativat enemmän paperia, ja mahdollisia mittoja oli rajoitetusti. Nykyään kuviot suunnitellaan ja toteutetaan tietokoneilla, jotka mahdollistavat lähes rajattomasti erilaisia kokoja, kuvioita ja väriyhdistelmiä. Kankaan laadunvalvonta on myös edistynyt huomattavasti teknologian kehittymisen myötä.
Ikuisina edelläkävijöinä Lapuan Kankurit eivät ole tyytyneet vain parantelemaan vanhaa. Yrityksessä kehitetään myös uutta tietotaitoa – ja myös uudelleen löydettyä tietotaitoa. – Olemme ryhtyneet toimiin saadaksemme kasviväreillä värjäämisen osaksi tuotantosykliämme, ja olemme myös investoineet valtavasti omaan villan viimeistelylaitokseemme sekä kutomoomme. Paljon tästä osaamisesta ja tietotaidosta ehti jo kadota Suomesta täysin. Emme halua vain tuoda näitä perinteitä takaisin, vaan haluamme tuoda ne suoraan 2020-luvulle paranneltujen tekniikoiden ja kehittyneen laitteiston avulla, sanoo Jaana Hjelt.
Vaikka Lapuan Kankureiden sydän onkin pysynyt aitona itsenään Juha Hjeltin ajoista asti, jokainen sukupolvi on lisännyt siihen jotain uutta ja omaansa. Juhalla ja Liisalla oli omat unelmansa ja tänä päivänä unelma on kääntää katseet tulevaisuuteen: mitä he jättävät jälkeensä tuleville sukupolville, mitä tulevaisuudessa vaaditaan, että toiminta jatkuu, ja miten se tehdään ympäristö edellä.
Lapuan Kankurit ottavat vastuullisuuden, kiertotalouden, paikallisuuden ja raaka-aineiden hankinnan teemat vakavasti. Siksi he investoivat esimerkiksi suomenlampaan villaan, kasvivärjäykseen ja koulutukseen – se on kaikki investoimista tulevaisuuteen. Niillä ei välttämättä tehdä nopeaa voittoa saman tien, mutta toivottavasti tulevaisuudessa tulokset tulevat puhumaan puolestaan.
Luontoon uppoutuminen
Herään, kun muu talo nukkuu vielä sikeästi. Uinuvien lasten pehmeä hengitys kuuluu muuten hiljaisen talon läpi. Suljen ulko-oven hiljaa perässäni, päälläni ainoastaan smaragdinvihreä uimapuku ja pellavainen kylpytakki. Kävelen paljain jaloin rantaan. Aamu on levollisen harmaa, ja kaikki tuntuu sitä tyynemmältä. Linnut laulavat pehmeämmin, eikä puilla ole mitään kerrottavaa minulle.
Aamut rannalla ovat usein vilkkaita. Meitä on monta, jotka haluamme aloittaa aamumme uinnilla. Märät jalanjäljet puisella laiturilla kertovat minulle, etten ole ensimmäinen täällä, vaikka nyt olenkin yksin. Jätän pyyhkeeni ja kylpytakkini kaiteelle ja annan itseni sulautua yhteen harmaan veden kanssa. Aamu-usva pyyhkii horisontin pois, ja harmaa taivas valuu rikkoutumatonta linjaa meriveteen. Vesiluteen perspektiivistäni katsoessa sinisorsat vaikuttavat kelluvan ilmassa. Yritän uida äänettömästi, etten häiritsisi heräilevää luontoa – vaikka tiedostankin, että linnuille päivä on jo pitkällä.
Aamu-uinti on minulle sekä meditatiivinen että fyysinen harjoitus. Suoritan sen hitaasti, ja pysähdyn aina silloin tällöin kellumaan selälläni meritähden tavoin, taivasta tarkkaillen. Taivaan sini alkaa vihdoin pilkottaa, ja linnut kaartelevat korkealla. Pysyn paikallani, ja tunnen uppoutuneeni ympäröivään luontoon kokonaan. Sallin itseni lumoutua mysteereistä, joihin minun ei ole tarkoitus löytää vastauksia, vaan joihin minun on tarkoitus ainoastaan kuulua. Rantaan palaamistani vastaanottaa vanhan miehen lempeä hymy, harteillaan elegantisti ikääntynyt pellavafroteepyyhe ja jaloissaan puukengät. Hän ei ole vielä ehtinyt virkistäytyä vedessä, ja kyselee aamuisesta merilevätilanteesta. ”Ei huono”, vastaan, ja tiedostamme molemmat, kuinka onnekkaassa asemassa olemme asuessamme puhtaan meren äärellä – kumpikin on oppinut, ettei sitä voi pitää itsestäänselvyytenä. Monena aamuna veden pinta on sopinut sävy sävyyn yhteen smaragdinvihreän uimapukuni kanssa, jolloin aamupulahdukseni on viivästynyt, kunnes tuuli kääntyy ja kantaa merilevän mukanaan kauemmas ulapalle. Vanha, hymyilevä mies on huomannut keskustelun aiheuttaman alakuloni, ja huomauttaa havainneensa, että tilanne on parantunut paljon viime vuosina – vesi on puhtaampaa ja rakkolevä on palannut. ”Muista, että elämä on kaunista”, hän sanoo, sukeltaen sulavasti mereen.
Teksti Sara Bengts Kuva Teemu Silván
Lomakylätunnelma opettaa laiskuutta
Ihastuimme puoliksi villiintyneeseen puutarhaan heti kun näimme sen ensi kertaa. Vanhat puut, pensaat ja perennat olivat olleet siellä siitä saakka kun talo oli 70-luvulla rakennettu. Sellaista kerroksellisuutta ei voi ostaa kaupasta, se syntyy vain kärsivällisyydellä, ajan kanssa. Tunnelma toi mieleen salaisen puutarhan 70-luvun resortissa ja ajattelin, että sellaisessa paikassa elämästäkin tulisi rentoa. Teimme huonokuntoiseen asuntoon valtavan remontin, säilyttäen mahdollisimman paljon alkuperäisiä pintoja. Olemme iloisia, että pystyimme säästämään vanhan tammipaneelikaton ja suurimman osan alkuperäisestä tammimosaiikkiparketista. Säilytimme myös vanhat haitariovet, jotka olivat kaikkien muiden mielestä kamalat. Nyt niitä ihailevat kaikki, eikä ihme - ne sopivat täydellisesti asunnon arkkitehtuuriin ja tunnelmaan.
Puutarhalle sen sijaan emme ole vielä tehneet mitään, sillä saimme kokeneimmilta vinkin, että kannattaa ensin seurata puutarhan eloa vuoden verran. Nähdä mitä kaikkea sieltä nousee ja mihin aikaan mikäkin kukkii. Emme kumpikaan ole kovin kärsivällisiä ihmisiä, joten tämä on ollut meille hyödyllinen oppitunti siitä, että joskus parasta mitä voi tehdä, on olla tekemättä mitään. Ajattelen, että salainen puutarha opettaa meitä laiskottelemaan ja nauttimaan hetkestä sen sijaan, että elämme tulevaisuuden ideoissa ja toiveissa. Puutarhasta näkee, että sitä on aikoinaan hoidettu suurella rakkaudella. Pohjatyöt on tehty kunnolla, kaikki on ajateltu läpi. Puutarhalle ei ole tehty mitään moneen vuoteen, silti kukat puhkeavat kukkaan yksi kerrallaan juuri siinä järjestyksessä kuin ennenkin. Suosikkini on ruokailutilan ikkunan takana rehottava valtava alppiruusu, joka heittää tunnelmalliset varjot niin terassille kuin sisätiloihin. Auringon viimeiset säteet paistavat iltaisin sen oksien läpi. Rakastan myös alkukesästä kukkivaa atsaleaa, mongolianvaahteraa joka muuttuu syksyisin punaiseksi ja pientä japanilaistyylistä mehitarhaa, joka on kaikessa ränsistyneisyydessään aika sympaattinen.
Pieni piha on tuonut elämäämme enemmän kuin arvasimmekaan. Se tuntuu ylimääräiseltä huoneelta, joka aukeaa keväisin kun lumi sulaa. Teemme pihalla kaiken mahdollisen: juomme aamukahvia, syömme lounasta, lueskelemme, vilvoittelemme saunan jälkeen. Jos sataa, teemme kaiken tämän markiisin suojasta. Joskus myös kirjoitan siellä. Koirasiskot rakastavat pihaa vähintään yhtä paljon kuin me, luultavasti enemmän. Ne hiiviskelevät saniaisissa, möyhivät nurmikolla, leikkivät ja jahtaavat palloja. Molempien lempiajanviete on kyljellään makaaminen auringossa. Ajattelen, että tavallaan valitsimme tämän kodin niitä varten. Koirat nauttivat pihasta talvellakin: viime keväänä Jarno teki niitä varten lumikinokseen ison labyrintin. Puutarhassa viihtyy myös lintuja, oravia ja laiskasti surisevia mehiläisiä. Voisin kuluttaa tunteja vain istumalla ja katselemalla niiden touhuja. Pihalla on vanha lintujen juoma-allas, joka on aika kamala, mutta se on lintujen keskuudessa niin suosittu ettei siitä raaski hankkiutua eroon. Pihakalusteet ovat kirpputorilöytöjä, kuten suurin osa sisustuksestamme muutenkin. Rakastamme puuta, rottinkia ja muita luonnonmateriaaleja, jotka vain paranevat käytössä. Patina ja kulumat saavat näkyä. Laadukkaat tekstiilit, kuten pellava, muuttuvat pesusta pesuun vain kauniimmaksi. Emme suunnittele sisustusta kovin tarkkaan, vaan valitsemme kotiin asioita, joista pidämme, ja luotamme siihen että jollain taianomaisella tavalla ne vain sopivat yhteen. Siitä syntyy odottamattomia kontrasteja, jotka ilahduttavat joka päivä. Erityisesti arvostan kauniita käyttöesineitä. Kun päivittäin käytössä olevat tarpeelliset tavarat ovat kauniita, ei oikeastaan tarvitse erikseen sisustaa.
Teksti Stella Harasek - Kuvat Stella Harasek, Jarno Jussila, Mikko Rasila
AAMU pellavaliina, JÄKÄLÄ huopa, DUETTO huopa, KOLI huivi, JÄKÄLÄ pellavapyyhe
PERINTEIDEN VOIMAA
Katja Lösönen on tehnyt töitä Lapuan Kankureiden visuaalisen ja sanallisen tarinankerronnan parissa jo melkein 13 vuotta. Itä-Suomen maaseudulla syntynyt Katja jätti Helsingin humun taakseen ja muutti Pohjanmaalle Vaasaan. Hän on ihastunut sekä pohjanmaalaiseen miljööhön, elämänlaatuun että asenteeseen.
”Täällä ihmisten välinen välittäminen on rehellistä, niin kuin kaikki muukin heissä. Nämä piirteet näkyvät myös Lapuan Kankureissa”.
Katjan juuret juontavat syvälle rikkaasta kansanperinteestään tunnettuun Raja-Karjalaan. Luonto, juuret ja perinne ovat tärkeä osa hänen identiteettiään sekä työ- että yksityiselämässä. Hän kokee tärkeäksi edistää sekä kansanperinteen että luonnon elinvoimaisuutta.
”Luonto on erottamaton osa kulttuuriamme, ja uskon henkilökohtaisesti luonnon pyhyyteen. Monelle luonto on muuttunut etäiseksi – se on jotain, josta maksetaan ja jonne matkustetaan lomalla – vaikka se voisi olla jotain läheistä ja läsnä jokapäiväisessä elämässä.”
“Vahva arvopohjaisuus on yksi niistä syistä, miksi olen nauttinut työskentelystäni Lapuan Kankureiden kanssa niin paljon. Arvostamme molemmat kestävää kehitystä, perinteiden vaalimista ja luonnonläheistä elämää. Lapuan Kankureiden toiminnan aitous ylettyy syvälle pinnan alle.”
Lapuan Kankureiden omistajat ovat samaa mieltä arvoista ja niiden jakamisesta.
”On ollut ilo saada ympärilleni ilolla, ammattitaidolla ja intohimolla työhönsä suhtautuva tiimi, joka on tehnyt kanssani Lapuan Kankureiden markkinointia. Pitkän yhteistyömme salaisuus on ehdottomasti siinä, että Katjan ja meidän arvot sekä ajatusmaailma käyvät niin hyvin yksiin. Katja onkin aina jo puolesta sanasta ymmärtänyt millaista kuvamaailmaa haluamme, ja hänellä on ollut aina loistavia ideoita. Hienointa on se, miten Katja osaa tuoda luonnon ja sen tunnelman käsinkosketeltavan lähelle kuvien kautta”, kehuu Jaana Hjelt.
Katjan Lapuan Kankureille luomat tarinat kutsuvat meidät katselemaan maailmaa hänen silmiensä läpi. Se on näkymä, joka on ankkuroitu juuriin ja perinteisiin, vahvoihin arvoihin sekä käsinkosketeltavaan rakkauteen Suomen luontoa ja sen monia myyttejä kohtaan.
”Rakastan työtäni. Se on sisimmältään ihmisläheistä ja arvostavaa. Minun ei tarvitse pyrkiä tuottamaan jotain täydellistä, vaan ennemminkin jotain aitoa ja vangitsevaa”, Katja sanoo.
Teksti Jenna Suomela & kuvat Katja Lösönen
All the mistakes I've made: Garden
Our society doesn’t really love mistakes. It’s ok to have minor mishaps, but you should always try to quickly redeem yourself, learn from your errors, try again — and succeed.
But just to try something out for fun, with little regard for the perfect outcome? It’s pretty rebellious!
Our work lives leave us with very little room for errors. It’s not really professional to experiment with your career. Also, a significant portion of hobbies, especially sports, aim for competitions or have some kind of measuring system for whether you are doing it right or not.
And of course, so does gardening. There are competitions, and I’m sure no one ever plants anything, not hoping to succeed. But whenever I talk to people who enjoy gardening, they all have recent stories of failed cucumbers or weird diseases attacking their potatoes.
And that’s ok! Everyone expects it. A big part of gardening is trying things out, sometimes knowing that your chances of success are slim. This year I tried tomatillos, fully aware that the climate in Finland would probably prove to be a challenge to this small green tomato, native to Mexico. And so it has: we achieved lots of blooms, but no fruit.
I have planted and re-planted all my 55 peonies many times. I won’t go into detail as to why, but let’s just say that I now believe people who are more experienced than I am when it comes to instructions on peony planting.
I’ve definitely had some triumphs too. This summer, I planted zucchinis in the herb garden, and it has been a great success. It has produced an abundance of cucumbers all summer.
To me, this is why I love gardening. It’s not serious. Of course, it’s fun when something goes really well, but there is always room for experiments, and if something is not working, it’s ok to decide: I give up; this is not for me. I don’t think I will try tomatillos again, but I am tempted to try melons or grapes!
In the meantime, whether the melons or grapes or tomatillos ever work out, I’ve spent hundreds of hours feeling joy just thinking about new things to plant. I have celebrated surprise cucumbers and blooming peonies. It’s a hobby that teaches you to nurture and to be patient, and really to re-evaluate what failure even is.
Text & Photo Kirsikka Simberg
Read more: Way of Living SS2022
OPPITUNTI KEHRÄÄMISESTÄ
Lapuan Kankureiden sydämenasiana on perinteisten kutomistaitojen ja -kulttuurin ylläpitäminen, kehittäminen ja nykypäivään tuonti. Oma villakehräämömme ja viimeistelylaitoksemme valmistuvat vuonna 2022, jolloin pääsemme työskentelemään paikallisen lampaanvillan parissa aivan uudella tavalla. Tässä prosessissa meitä auttavat kokeneet oppimestarit, kuten Rainer Koivula, joka on työskennellyt tekstiilien parissa lähes 50 vuoden ajan. Vuoden 2021 syksyllä Rainer siirsi villankehräyslaitteet entiseltä Suupohjan Kehruutehtaalta Lapuan Kankureiden tulevaan villakehräämöön. Tämä voi kuulostaa yksinkertaiselta rupeamalta, mutta todellisuus on aivan eri. Sekä villankarstaus- että kehruukone ovat molemmat yli 20 metriä pitkiä ja painavat useita tonneja. Rainer on purkanut koneet yksitellen osiin, jotka on sitten lastattu kuorma-autoon ja kuljetettu 100 kilometrin päähän Lapualle.
Lapualla 19-vuotiaat kaksoset Eero ja Elias Hjelt, joiden perheyritys Lapuan Kankurit on, ovat puhdistaneet koneiden osat opintojensa ohella, ja ovat siinä sivussa oppineet Rainerilta paljon hänen kootessaan koneet taas kokoon. ”Työ on fyysisesti raskasta, kun kyseessä on näin valtava kone. Työn merkityksellisyys voittaa kuitenkin sen stressaavuuden, koska on niin positiivinen juttu, että tällaista aloitteellisuutta on olemassa”, Rainer kehuu. Kun Lapuan Kankurit aloittaa villalangan valmistamisen paikallisesta lampaanvillasta, saamme Suomeen lisää tekstiiliteollisuutta takaisin, kun se hetkeksi ehti jo kadota. Tämä on loistava tapa hyödyntää suomenlampaan villaa, josta osa menisi muuten jätteeksi. ”Tämä on ollut vaativa projekti, on pitänyt rakentaa kaksi tuotantolaitosta, hankkia uutta laitteistoa sekä tuoda vanhempaa laitteistoa nykypäivään. Lisäksi on pitänyt kerätä vastuullisesti tuotettua villaa paikallisilta maatiloilta, testata kasvivärjäystä ja huomioida sekä kiertotalous että ekologiset näkökulmat matkan joka askeleella. Tämä projekti ei olisi onnistunut ilman Rainer Koivulan tietotaitoa. Se on jotain, mitä monella meistä ei enää ole.”
Rainer aloitti työskentelyn tekstiiliteollisuuden parissa alle 20-vuotiaana kangaspuiden korjaajana Vaasan puuvillatehtaalla. Hän on sen jälkeen luonut vuosikymmenten uraa kutomoissa sekä teknikkona että kutomoyrittäjänä. ”Tuntuu hyvältä, että vanhoja menetelmiä uudistetaan. Vaikka hyödynnämmekin perinteisiä metodeja, voimme käyttää niitä uudella tavalla”, Rainer sanoo. Rainerin työkaverit arvostavat erityisesti hänen asennettaan. Kun vastaan tulee tekninen vika tai muu ongelma, Rainerilla on tapana todeta: ”Asioilla on tapana järjestyä.” Lapuan Kankureiden uusi villakehräämö ja viimeistelylaitos valmistuvat vuoden 2022 aikana. Ensimmäiset suomenlampaan villasta kudotut tuotteet tullaan esittelemään asiakkaille vuosien 2022–2023 välillä. Tuotteet tulevat yhdistelemään perinteistä villaosaamista sekä modernia designia. ”Olen pitkään toivonut tällaisen ajanjakson alkamista, jossa nostetaan esille paikallista lampaanvillaa. Se tulee taas olemaan olennainen osa ihmisten jokapäiväistä elämää, lähellä ja tärkeää meille kaikille”, Rainer sanoo.
Teksti Tia Nikkinen & kuvat Katja Lösönen
Lue lisää: Way of Living SS2022
Investing in high-quality Finnsheep wool
Text & Photo Katja Lösönen
The atmosphere in the sheep barn of Reino and Raija Louko is peaceful. Only a stray bleat blends in with the even buzzing of the shears. The brown, black, and white Finnsheep curiously peak at the shearing line where the shearer handles the sheep with a steady grip. The wool shorn here will end up at the weaving mill of Lapuan Kankurit a few miles away, where it will be transformed into high-quality Finnish design.
At the Louko sheep farm, the biannual shearing of the Finnsheep is in full gear. The shearer flips the sheep into a seating position, and the shearing process only takes the experienced professional a couple of minutes. The peaceful sheep are keeping still, apparently enjoying the shearing. “We use the best shearers in Finland to ensure we get the highest quality wool, while also making sure the sheep are not harmed in any way,” says Reino Louko.
The Finnsheep is an original Finnish breed, typically white, black, or brown in colour. “By its nature, the Finnsheep is friendly and very curious,” says Raija Louko. “They want to take part in everything, and each one has its own personality.”
From the wool produced in Finland, only around half is used, which means that a large part of the wool goes to waste. The main reason for the poor utilisation rate is the low price of raw wool, which has not encouraged sheep farmers to undertake the laborious tasks of sorting and selling the wool. “Once demand increases, the price of wool fibre will go up. Our starting point is making it profitable for the sheep farmers to collect and sort their wool,” says Esko Hjelt.
Lapuan Kankurit has accepted the challenge by making large investments in the utilisation of Finnish wool. Esko Hjelt has visited many sheep farms to collect wool and create a supplier network of wool producers. In the production facility in Lapua, new Jacquard weaving looms have been installed, and building a unique wooltextile finishing facility in Finland has started. In total, this is a two million-euro investment.
“Using domestic wool is another tangible step towards even more sustainable production,” says Esko Hjelt. “It also means that we get to weave top-quality wool. Especially the wool from Finnsheep is exceptionally soft, easy to felt, and has a beautiful sheen.”
The first batches of wool have been washed in England because as of now, industrial-scale washing is not possible in Finland. Once washed and back in Finland, the wool is spun into yarn. Methods are also being developed to utilise natural dyes. Finally, the yarn is woven and finished into wool blanket. “We are rebuilding a production line that had previously disappeared from Finland,” says Esko Hjelt.
He adds that consumer demand plays a great part in the use of domestic raw materials. “The consumers’ interest in the origin of raw materials and sustainable production has grown, so we are relying on that our highquality products made from Finnish wool will find their way into homes near and far.”
Monikäyttöinen villahuopa
Teksti & kuva Anton Kalland
Yksinkertaisimmillaan ja kenties monipuolisimmillaan villan ominaisuudet ulkoilukäytössä ovat villahuovassa. Siitä lähtien kun ihminen kesytti lampaan 8000 vuotta sitten, on villahuopa säilynyt muuttumattomana tuotteena meidän aikaamme asti. Villan huipputoiminnalliset ominaisuudet yksinkertaiseen suorakaiteen muotoon kudottuna tuotteena tekevät siitä lyömättömän yleisvarusteen seikkailuihin.
1. Villahuopa on mainio taukovaate. Lounastauolla tai leiritulella istuttaessa villahuovan voi kääräistä yläkroppaa lämmittämään ja jos vetää polvet vatsaa vasten villahuovan alle, saa otettua talteen myös reisien suurten lihasten ja laajojen verisuonten haihduttaman lämmön. Villahuovan reunan voi asetella takapuolen alle maasta johtuvalta kylmyydeltä suojaamaan.
2. Villahuopa makuupussin päällä paukkupakkasissa teltassa yöpyessä vähentää makuupussin täytteeseen jäävän kosteuden määrää. Osa nukkujasta haihtuvasta kosteudesta jää villahuopaan, josta jääkiteet voi vaivatta ravistella pois seuraavana aamuna. Makuupussiin täytteisiin kiteytynyttä kosteutta ei saa erämaaolosuhteissa pois millään. Telttayön jälkeen teltan sisäpintoihin huurtuneen kuuran voi pyyhkiä pois helposti villahuovalla.
3. Villahuopa makuualustan päällä lisää eristystä maakylmyydeltä. Toisin kuin makuupussin untuva, villa ei menetä eristävyyttään kokoon puristuttuaan. Ilmatäytteiset makuualustat kahisevat usein ärsyttävästi makuupussin synteettisiä kankaita vasten, villa toimii äänenvaimentajana.
4. Villa suojaa kipinöiltä. Nuotiotulilla istuva retkeilijä löytää usein synteettisistä materiaaleista valmistetuista retkivaatteista kipinänreikiä. Oikealla polttopuuvalinnalla voi ehkäistä kipinöiden muodostumista, esimerkiksi kuusenoksien ja –halkojen välttäminen vähentää kipinöintiä. Villahuopaan kääriytymällä voi suojautua ilmassa lenteleviltä kipinöiltä, sillä villa ei ole niille herkkä.
5. Villahuovasta voi taitella helposti tilapäisen kantovälineen. Leirissä joutuu usein siirtelemään tavaroita paikasta toiseen, levitetylle villahuovalle asetellut varusteet voi kääräistä sen sisään nyytiksi ja kantaa olalla.
6. Villahuopa auton tavaratilassa muiden ensiapu- ja korjausvälineiden kanssa parantaa autoilun turvallisuutta talvioloissa. Villahuopaan kääriyttyminen ehkäisee onnettomuustilanteessa hypotermiaa ja hinausauton odottelukin on sen alla mukavampaa.
Lue lisää: Way of living AW2021
Ulkoilijan korvaamaton ihmemateriaali
Teksti & kuva Anton Kalland
Kylmyys, kosteus ja tuuli ovat ulkoilmaelämän ykköshaaste. Jos ihminen ei onnistu suojautumaan niiltä, on olo epämiellyttävä ja ulkoilu jää lyhyeksi. Tämä fakta ei ole muuttunut lainkaan tuhansien vuosien kuluessa, kun Ihminen vähäkarvaisena nisäkkäänä on vaellellut eri maailmankolkissa. On kiinnostavaa, että ratkaisu ongelmaan on ollut ollut sama sivilisaatiosta toiseen, nimittäin eläinkuiduista, usein lampaanvillasta, kudotut tekstiilit. Ero kuusi tuhatta vuotta sitten ja vuonna 2021 kudotun lampaanvillahuovan välillä ei ole suuri. Lampaita on jalostettu ja kudontaprosessi on tehostunut, mutta tuotteen käytettävyydessä ei ole eroa. Vaikka kemianteollisuus on luonut uusia synteettisiä tekstiilimateriaaleja, ei yksikään tekokuitu pääse lähellekään villan ominaisuuksia, eikä sen asemaa ulkoilmaihmisen monipuolisen vaate– ja tekstiilimateriaalina ole syrjäytetty. Tuskin tullaan koskaan syrjäyttämäänkään.
Kosteus menee luihin ja ytimiin, ihan kirjaimellisestikin. Paksutkaan vaatekerrokset, edes vedenpitävän kuoriasun alla, eivät lämmitä jos ilman, siis myös vaatteiden, suhteellinen kosteus on lähellä kastepistettä. Koska ihminen on koostumukseltaan suurimmaksi osaksi vettä ja vesi on tehokas lämmönjohde, johtuu ruumiinlämpö pois kosteiden vaattekerrosten kautta, riippumatta siitä onko päällä vedenpitäviä vaatteita tai ei. Poikkeuksen tähän sääntöön tekee villa.
Toisin kuin synteettiset tekstiilikuidut tai kasvikuidut, kuten puuvilla, villa on heterogeeninen proteeini– eli valkuaisainekuitu ja fyysiseltä rakenteeltaan monimutkainen ja molekyylitasolla aktiivinen kuitu. Villakuitu on lampaan karvatupesta kasvanut karva, jonka ihon ulkopuolinen osa on muokattu tekstiiliraaka-aineeksi. Villakuidun pinta on ohut ja käsittelystä riippuen siinä on jäljellä lampaan talirauhasen erittämää villakuitua suojaavaa villarasvaa, lanoliiniä. Ohuen pintakerroksen alla on suomurakennetta muistuttava solukerros. Suomut toimivat kuin havupuun kävyn suomut, ne aukeavat tai painuvat kiinni lämpötilan jan kosteuden mukaan, mikä osaltaan aiheuttaa villalle tyypillisen vanuvuuden. Kosteus ja lämpö saa villakuidun kähertymään, mikä lisää villan kykyä sitoa ilmaa kostuttuaan. Myös villan pinnan nukkaantuminen lisää tuotteen kykyä sitoa ilmaa. Villan kuidun rungon solut, sarveissolut, sijaitsevat suomukerroksen alla ja vaikuttavat siihen miltä villasta tehty tuote tuntuu käytössä, ne määrittelevät pehmeyden ja kuidun kestävyyden.
Villakuidun rakennetta voi verrata moderniin kalvomateriaaliin, kuten Gore-Texiin. Villakuitu on kauttaaltaan huokoinen, täynnä pieniä mikrohuokosia, joista ilma ja höyrystynyt vesimolekyyli pääsee läpi, eli villakuitu hengittää, mutta joista vesipisara ei mahdu läpi. Ihminen on osannut hyödyntää tätä ominaisuutta ennen vedenpitävien synteettisten materiaalien kehitystä. Esimerkiksi Islannissa kalastajat käyttivät paksuja ja tiiviisti neulottua kintaita, jotka kastettiin jäiseen veteen, jolloin lapasten kastunut villaneulos kähertyi ja turposi. Turvonnut villaneulos tiivistyi ja lapasten sisään jäänyt vesi lämpeni, aivan kuten neopreenisissa märkäpuvuissa. Kostuessaan villan valkuaisaineet reagoivat vesimolekyylien kanssa ja tuottavat lämpöä, siksi märät lapaset suojasivat jäämeren kalastajien käsiä arktisilta olosuhteilta. Kun missä tahansa muussa ulkoiluvarusteisiin käytetyssä materiaalissa kosteuden imeytyminen on huono ominaisuus, on se villan kohdalla vahvuus. Villa on yksi hygroskooppisimmista tekstiilikuiduista ja sen vedensitomiskyky on huikea. 100% ilmankosteudessa villan kosteus voi olla 35% ilman että se tuntuu märältä.
Lue lisää: Way of Living AW2021
Designing the good life
Text & Photo Katja Lösönen
ELINA HELENIUS, nominated as Finnish Textile Artist of the Year 2012, has won several design competition awards, and her textiles are on display at Helsinki Design Museum, Röhsska Museum in Gothenburg, and the Kyoto Textile Research Center. She also gives lectures at Aalto University School of Arts, Design and Architecture, and Metropolia University of Applied Sciences.
The Lapuan Kankurit design team is having a meeting. It's a lively event; the table of the conference room is covered in colour, material, and fabric samples. There are notes spread all over. The designers are presenting the latest changes to new models, and some of the classic products are remade in autumnal hues. Textile artist Elina Helenius selects the final product nuances together with owners Jaana and Esko Hjelt. Textile artist Elina Helenius is an experienced professional in the textile trade. She has been a member of the Lapuan Kankurit product development team since 2018. According to Helenius, the collaboration with Lapuan Kankurit has run smoothly since the very beginning. “My world of thought and values was a perfect match with theirs.We are guided by common sense and intuition in a similar way.” The product development of Lapuan Kankurit is driven by a strong will to move forward and create even more beautiful, functional, and durable products.
“The customer is central to product development. The products are woven into their homes and lives. My own strengths as a designer are in particular texture and colour design, which I have put to good use here at Lapuan Kankurit,” Helenius says. “I’m glad that I can say what I really think to our design team. I think this is the best way to develop the operations. It’s important to listen to each other, and to bravely bring forward differences of opinion.” Apart from design competence, to Helenius design management also litterally means managing and controlling the overall concept. “Above all else, design management means managing the entire design process systematically. Creativity is important, but in practice you also need flexibility and good problem-solving skills.” Esko Hjelt confirms that in industrial production, design management is so much more than artistic work or actual product design.
“Elina’s strength is her understanding of industrial production,” Hjelt says. “In industrial-scale product development, it’s important to also understand the importance of processes. Creativity is not just being artistic, but also the ability to be flexible, to negotiate, and see the product from the production point of view.” In her work, Elina also guides and instructs young designers on the laws of industrial production. “It’s important to me that the knowhow is passed on to future designer generations. I imagine the product development from the perspective of Lapuan Kankurit, and aim at solutions that are useful to them. I channel my own ambition into their victories,” Helenius says with a smile.
The design concept of Lapuan Kankurit is guided by overall sustainability as well as the longevity of the collections. “Our collections are designed to maximize the lifespan of the products. All new models are designed to match the materials used and to harmonize with the rest of the collection,” Helenius says. “This way we ensure that the product is sustainable down to every last detail.”
Sivut
