Elämäni vedet – Iina Kuustonen

”Vesi on vanhin voitehista, kosken kuohu katsehista”, kuuluu Kalevalan säe. Monille meistä kyseessä on vain kulunut sananlasku, sisällötöntä sanahelinää. Mutta Iina Kuustoselle, palkitulle näyttelijälle ja Unicefin hyvän tahdon lähettiläälle, se on ennemminkin elämänfilosofia.

”Koen veden todella puhdistavana ja parantavana. Luonnonvesissä uinti saattaa heti takaisin kosketuksiin sekä luonnon että oman itsensä kanssa. Se on kokonaisvaltainen koko kehon kokemus, ja uskon sen johtuvan siitä, että olemme itse suurilta osin vettä sekä vedestä syntyneitä”, hän pohtii.

Iina peri rakkautensa veteen jo kohdussa. Sekä hänen äitinsä että äidinäitinsä ovat aina olleet aktiivisia avantouimareita, ja Iina muistaakin äitinsä usein sanoneen hänelle: ”Kaikki murheet voi jättää mereen”. Iinalle itselleen on tärkeää uida tai olla muuten veden äärellä lähes ympärivuotisesti. Luonnonvesien lisäksi myös työpäivän jälkeinen suihku on hänelle tärkeä rituaali, kun on aika siirtyä fyysisesti ja henkisesti töistä kotiin.

”Hassua, kun nuorempana käytin suurimman osan rahoistani matkustamiseen. Nykyään viihdyn parhaiten Suomessa; järven rannalla mökkeilemässä, lumilautailemassa Lapin puuterilumilla tai purjehtimassa rannikolla ja saaristoissa.”

”Vesi on kokonaisvaltainen koko kehon kokemus, ja uskon sen johtuvan siitä, että olemme itse suurilta osin vettä sekä vedestä syntyneitä.”

Iina Kuustonen

”En kaipaa elämässä muuta kuin luontoon, ja priorisoinkin sen aina, kun on aikaa. Vaikka koko maapallo onkin niin kaunis, rakastan suomalaista luontoa erityisesti.”

Iina kuuli ensimmäisen kerran Lapuan Kankureista lukioaikaiselta parhaalta ystävältään, jonka kanssa on sittemmin muodostunut perinteeksi antaa kutomon monikäyttöisiä keittiöpyyhkeitä lahjaksi toisilleen. Iina tekee brändiyhteystyötä vain harvoin, ja idea yhteistyöhön tuli itse asiassa häneltä itseltään.

”Vastuullisuus oli yksi pääasioista, joista yhteistyömme syntyi. Lapuan Kankurit on rakennettu aidoille arvoille, jotka näkyvät myös teoissa. Heidän kaunis luontosuhteensa tuntuu ja näkyy tekstiileissä. Yhteistyö onkin tuntunut orgaaniselta ja hyvältä”, Iina kertoo.

Iinan rakkaus vettä kohtaan näkyy myös hänen suosikkituotteissaan.

”Rakastan TERVA-pyyhkeitä, ja hupullinen TERVA-kylpytakki oli viime talven avantouinnin retkillä lemppari. Nykyinen suosikkituotteeni on kuitenkin METSÄLAMPI-pyyhe, jonka designissa vesi ja metsä yhdistyy kauniisti. Niinhän se menee: kaikki yhtyy kaikkeen.”

Teksti Jenna Suomela Kuvat Katja Lösönen